4.6.
Peli: 2024-01-25 Mennään jättiläisten alueen läpi Morlokkipaikkaan. Vastaan tulee jääjättien suurlähettiläs Rhellon (6 m korkea), joka osaa onneksi jonkin verran Ancient Commonia. Se haluaa keskustella kanssamme Majusek Sulkusin pohjalla. Epäilemme hieman, mutta meemme mukana. Hieman kauempana hän alkaa puhumaan: jääjätit ovat olleet neuvotteluissa Kolmisilmäisen Kuninkaan kanssa liittoon liittymisestä. Jääjättien kansa on kuitenkin ikiajoista lähtien ollut lohikäärmeiden vannottu vihollinen. Tulijäteillä on lohikäärmeliittolainen, jonka takia kansa ei tue jaarlin ajatusta hoviin liittymisestä. Lohikäärme on varmaan lahjottu suurilla aarteilla. Lohikäärmeen nimi Argrom, tulijättien kuninkaan nimi on Ulten. Rhellon sanoo, että tulijättien asuinsiijoille pääsee hänen opastuksella. Jääjätit asuu kaukana vuoristojäätikön halkeaman luolissa, jonne pääsee portaalin kautta. Rhellon on yleensä suurlähettilään asunnossa tai kuninkaan hovissa, jonne kuulemma pääsemme mainitsemalla Rhellonin nimen. Vuorenpeikkoja on paikassa kolme.
Lähdemme Morlokkiluoliin ja tutkimaan enemmän kaksipäisten jättien aluetta. Takaa löytyy kivijättien huone, mutta vältetään taistelu. Mennään Morlokkialueelle. Huoneessa on paljon petankkikuulan kokoisia kiviä röykkiöissä. Kun astumme huoneeseen, kivet lähtevät lentämään päällemme. Pidemmälle huoneessa mennessämme näämme neljä mutanttimorlokkia, jotka keskittyvät kivikasoihin mielenvoimillaan (damage ei estä niiden heittelyä kuten loitsuissa). Yksi ampuu myös punaisen säteen Gertrudeen, mutta huti menee. Taistelussa varjoista hyökkää jättimäinen albinokarhu, joka vaikuttaa olevan mielenhallinnan alaisena. Kaikki Morlokit tapetaan ja Varakka charmaa karhun. Sen mieltä oli jo heikennetty. Karhu haluaa lähtee mukaan kostoreissulle. Se on aiemmin charmatun karhun veli.
+4750 XP
Seuraavaksi mennään suureen kalkkikiviluolaan. Siellä on n. 10 Morlokkia ja n. 10 Morlokkilasta. Siellä on useita tulikuoppia sekä yksi valtava Morlokki edessä pitämässä puhetta, jota muut kuntelee. Puhujan vieressä on myös toinen. Puhujalla on myös liekehtivä miekka sekä sormessa sormus. Toisella on tappara vyöllä, toisella sauva. Koitamme yllätyshyökkäystä tulipallolla. Viisi aikuista lähtee ohjaamaan lapsia pois eteläiseen käytävään. Ylhäältä tulee kuusi aikuista lisää, aiheuttaen pahaa päänsärkyä. Suuri paha taistelu näyttää hetken pahalta, mutta alkaa kääntymään eduksemme kun Gertrude backstabbaa pomon. Gertrude oli nähnyt myös ikävän näköisen savipatsaan ylhäällä alttarin luona. Karhu lähti juoksemaan koilliskäytävään, josta kuuluu piakkoin Morlokin ja taistelun ääniä, sekä voimakas humanoidin huutoääni. Pomolta otetaan mukaan sormus, liekkimiekka, sekä otetaan kultalankanipuista tehtyjä koruja: 2 rannekorua (200+300 sp), nilkkakoru (500 sp) ja valtava seppele (2400 sp).
+11000 XP taistelusta 26.5.
Mennään Bryndonin taloon. Hän on vieläkin siellä istumassa tuolissaan, mutta kuulustelu hänen ajatuksissa nähdystä paikasta ei tuota tulosta: hän ei kuulemma tiedä asiasta mitään. Giflar nostaa hänet rinnuksista seinälle ja piakkoin Balbinus rikkoo hänen tuolinsa, jolloin Bryndon päästää kovan kirkumisäänen (13 damagea kaikkiin). Bryndon kuolee kuitenkin yhteen iskuun. Tonttu nimeltä Bert tulee vähän puhumaan, kuulemma Bryndon on asunut siellä pari kuukautta ja oli aina itsekseen. Giflar palkkaa Bertin baariimme.
+25 XP
Mennään takaisin Kymmenen Keihään halleihin ja kuulustellaan Bryndonia Speak with Deadillä.
- Mikä on paikka, jossa on mielessäsi näkyny patsas? Ei tiedä.
- Mikä on viimeinen muistosi? Seikkalijaryhmän mukana Kivihelvetin syvimmissä syövereissä, kimppuun hyökkäsi joukko Vrilyoja ja muita jossain temppelissä (luultavasti Purkajan temppeli)
- Mitä reittiä menitte paikkaan, josta viimeinen muistosi oli? Tanna’tlievistä länteen, portaita alas, portaiden alapäästä pääsi vain yhteen suuntaan koska muut olivat ansoitettuja, pikkuhiljaa pohjoiseen sienimetsään, sieltä länteen ja luoteeseen, suureen saliin, käännös lounaaseen, portaat alas, sieltä löytyviä huoneita tutkiessa heidän kimppuun käytiin.
Nukutaan.