6.10

Sankarit ovat levänneet. Mukana pena, kerttuli, alexander, jeremias, gifflar, gilla, bronson ja glenn. Kämppis velho; viininkimestoille pääsee kahta reittiä, ehkä jopa kolmea. Yksi reitti on silta, joka kulkee ison kanjonin yli (alkaa kauppakäytävästä kivihelvetissä). Toinen on takaportti, joka kulkee Amuculothin viemärin läpi. Amuculoth on limajumala ja Mycolos sienijumalan nemesis. Viemäreihin pääsee kauppakäytävältä länteen, menkää muinaisten hautojen ohi. Viemäreissä on legendaarinen jalokivi (mahdotonta ottaa kiinni katoaa kosketuksesta). Viikingit eivät ole kuolleita mutta ovat kirottuja. Niiden iskut imevät voimaa. Kolmas reitti menee tannat lievin kerroksesta jostakin kaivoksien kautta (pitää kiivetä viikinkimestaan). Vrilja mestasta viikinkikirves bronsonille hissillä alas taikaesineistä maksetaan tullimaksut paitsi Glenn ja Kerttuli ei maksa koska ovat kansalaisia. Kaikki saavat valoa hohtavat kivimedaljongit kaulaansa, näillä saa kulkea vapaasti vriljojen mestassa. Kerttuli ja Glenn ottaa vastuun muusta partysta omaa kansalaisuuttaan vastaan. Kurkataan matkan varrella gladiaattori areenalle, että mikä siellä on vastuksena. Se on minotauri. Purppuran kartanolla Kerttuli kertoo pomolle suunnitelmista noutaa varjokruunu varjoviikinkien luota. Pomon mukaan varjoviikinkejä on paljon ja ne ovat vihamielisiä. He rakensivat aikoinaan paljon salaovia. Oronel -velho kamu odottaa aulassa ja lähtee mukaan seikkailulle. Kohti viemäreitä matka vie ja gladiaattori areenan ohi (taas kurkataan kuka vastustaja ja se on karhu). Minotauri leiri häämöttää edessä ja tappohammasta kolottaa. Tulikuoriaiskapakka oli myös matkan varrella. Minotaurit kysyy onko heille töitä ja palkaamme heitä 5 kpl mukaan seikkailulle (100sp/päivä on palkkio per minotauri). Päästään limamestoille (viemäreihin) etsintöjen jälkeen. Limaa on yli navan. Tunnollisuus miekka huutaa, että nyt on kyllä paha paikka tämä. 6kpl limaentiteettejä hyökkää kimppuun kun tyhjän oloisen huoneen keskellä olevasta altaasta bronson yritti onkia (koska altaassa oli epäilyttävästi luita). Taisteluun! Bronsonin lohikäärme hönkäisy tuntuu kunnolla uppoavan limoihin. Tuli on limojen heikkous? Isot limat jakaantuu pienemmiksi kun niitä lyö. Lopulta ne saa tuhottua kun pistää tarpeeksi monta kertaa ja paljon damagea. Limat sulatti minotaureja kuoliaaksi. Limat tekee paljon damagea osuessaan, mutta ne on aika hitaita. Ampuminen voisi olla jees kun ne on hitaita niin ampua kauempaa.. Oronel esittää kuollutta, kun ei halua kuolla limojen hyökkäyksessä. Limojen kanssa taistelu on tuskaista ja hidasta. Olisipa molotoveja tai muuta tulitaikaa tms, varmaan tehoaisi paremmin kuin normi melee aseet. Ainoastaan liekkimiekka tuntuu kunnolla tehoavan. Osa sankareista menee tutkimaan lima allasta taistelun jälkeen ja loput peruuttivat takaisin käytävään. Altaasta löytyy puolen tunnin etsinnän jälkeen 5cp, mutta etsintöjen ollessa käynnissä käytävässä olleet sankarit huomasivat takanaan kaapuihin pukeutuneen hahmon, joka näyttää koostuvan kokonaan limasta

Jatkoa seuraavassa sessiossa:

Pena parannetaan, Alexander siunataan ja Kerttuli tulee näkyväksi tsekatakseen tilanteen. Kaapumies dissolvoituu limaan. Seinällä on limaa, josta muodostuu sanat: ”Häipykää täältä, jalokivi on minun!”. Alexander huutaa etsivänsä Mycoloksen vihollisia, mutta kukaan ei vastaa. Jatkamme etelään/lounaaseen. Kuljemme verhon läpi huoneeseen. Näyttää olevan väliaikainen asumus, jonka lattialla nukkuu vaalean karvam peitossa oleva humanoidi. Oronell sanoo, että se on morlokki: tyhmä, mutta hyvää työvoimaa. Morlokki herää ja pelästyy meitä. Annamme sille ruokaa. Morlokki kertoo päässeensä pakenemaan Oronellin väeltä. Kerttuli ja Oronell suunnittelevat morlokki-orjan takaisintuontia, mutta päättävätkin antaa sen johdattaa meidät vastarintapesäkkeen luokse. Oronell charmaa morlokin. Morlokki kertoo majapaikan olevan rotkon (Majusek Sulcus) pohjalla. Jatkamme matkaa. Uudessa huoneessa on 6 kivipatsasta, joiden ihmispiirteet ovat syöpyneet pois. Niistä ei löydy mitään erikoista, joten jatkamme matkaa. Lähdemme etekään ja tutkimme lisää. Löydämme oven, jonka minotauri avaa meille. Huoneen keskellä on kuoppa. Pena tsekkaa kuopan ja 3 limamassaa syöksyy kohti katosta. Taistelu! Osa porukasta yllättyy. Gilla tuhoaa keihäänsä tappaessaan yhden limoista. Orf näyttää olevan huonossa hapessa. Gifflar tappaa seuraavan liman samalla, kun Jeremias putsaa syövyttävää limaa kanssaseikkailijoista ja aseista. Orf tappaa viimeisen liman kaatuen samalla haposta saamiinsa vammoihin. 195x3 xp.

Alexander menee kuoppaan ja löytää sormuksen. Se on pronssinen, jonka sisäpintaan on kaiverrettu geometrisiä kuvioita. Matka jatkuu ja Gifflar avaa paisuneen oven. Katon rajassa leijailee saippuakuplia, jotka ovat täynnä violettia limaa. Glenn loitsii Dispel Magic ja kuplat poksahtavat. Limat tippuvat maahan ja niistä lapioidaan puteleihin ¾. Matka jatkuu.

Löydämme viikinkejä! Ne dumppaavat jotain viemäriin. Mennään yllättämään ne. Kerttuli hiippailee eteenpäin. Viikinkien iho on harmaa ja niiden verisuonet paistavat mustana. Viikingit etsivät näkymätöntä tunkeilijaa ja Kerttuli pakenee itään. Paetessaan Kerttuli putoaa ansaan. Viikingit menevät ilkkumaan. Loppujengi tulee takaa ja Oronell ampuu viikinkejä salamalla, mutta salama pomppaa takaisin ja iskee Oronelliä. Salama tappaa neljä kuudesta viikingistä. Kerttuli ampuu itseään. Viikingit pakenevat ja painaa tiiltä seinässä etelässä. 6 x 250xp.

Palaamme kuoppahuoneeseen ja avaamme seuraavan oven. Huoneessa metalliset tikapuut, jotka kestävät. Siirrymme huoneeseen, jonka lattia murenee ja Pena tippuu alas, muttei kuole. Alhaalla on louhittu huone, jossa on 3 värikästä, kumista, terävähampaista humanoidia, jotka syövät kuollutta paviaania. Pena pakenee tilanteesta levitaatiokengillä. Menemme tikkaat ylös ja jatkamme viemärien tutkimista. Alexander johdattaa krokotiilinä porukkaa. Kesken matkan portcullis yllättäen sulkeutuu ja toisella puolella minotaurit vaativat rahaa. Sen jälkeen kun he avaavat portculliksen, me hyökkäämme. Onnistumme tappamaan tullia vaativat minotaurit 5 x 510xp.

Etsimme tien ulos ja ajan kanssa löydämme sen. Nukumme tavernassa. Sormus on taikainen.