19.2.
Alamme suunnittelemaan Varjokruunun ryöstämistä Murkanin temppelin katakombeista. Gertrude menee kyselemään lisätietoa työnantajaltaan ja saamme tietää että temppelissä on joka ilta kuuden aikoihin seremonia, jolloin lähes kaikki Vrilyat siellä kertyvät ainakin tunnin tai parin ajaksi suureen saliin. Saamme myös vaikka hävittää kaikki temppelin Vrilyat, kunhan tätä tekoa ei voida yhdistää purppurakiltaan. Gertrude myös värvää Oronellin ja hakee Kymmenen Keihään labra-apulaisen siksi aikaa työstämään Oronellin post-docin apurahahakemuksia.
Suunnitellessamme temppelin mahdollista tyhjentämistä tulipallolla ja/tai Gillan räjähtävällä pääkallolla, päätämme myös etsiä käsiimme 20 kuollutta rottaa, jotka Gilla voi sitten animoida palvelukseensa. Ostamme 100 sp:llä Morlokkiorjan tulkiksi ja päädymme Tanna’klievin slummeihin, jossa tontut tarjoutuvat myymään niitä hinnalla 1 sp per rotta. Suostumme tähän ja jäämme odottamaan toimitusta, vaikka tontut toivoivat meidän poistuvan. Näemme heidän menevän lähellä sijaitsevaan teurastamoon ja palaavan kuolleiden rottien kanssa. Emme maksakaan heille vaan menemme itse teurastamoon, josta ostamme niitä hinnalla 2 cp per rotta. Lisäksi teemme 1000 sp:llä valtavan rotanlihatilauksen apinavaltakunnan alaisiamme varten. Apinat voivat joko itse tulla niitä hakemaan, tai toimitamme lihaa apinoille itse. Käymme myös pikaisesti Tanna’klievistä pois johtavien porttien takana, kun Morlokki kertoo siellä olevan outoja leijuvia renkaita rotkon päällä. Löydämme nämä rautaiset, rotkon renkaat. Niitä leijuu useita aika lähekkäin ilmassa, joten niitä pitkin voisi ehkä kiivetä. Jätämme asian tutkimisen kuitenkin myöhemmälle ja suuntaamme Murkanin temppeliin suunnittelemaan huomisen operaatiota.
Alexander tiirikoi sisäpihan portit, heitämme sinne ruokaa ja odotamme rottaparven kerääntyvän sinne. Tämän jälkeen Varakka puhuu niille, kysyen tietoa temppelin alla olevista tunneleista. Rotat tietävät sinne reitin vain pieniä, rotan mentäviä tunneleita pitkin, mutta pyydämme niitä suunnistamaan tunneleista ylös nousevien portaiden luo ja purevan reiän ovesta läpi, niin että tunnistamme sen toiselta puolelta. Lahjomme rotat aloittamaan homman kymmenellä iron rationilla.
-100 sp Morlokkiorja joka osaa muinaista Commonia -40 cp 20 kuolleesta rotasta -1000 sp edestä rottia apinavaltakuntaan -11 iron rationia
Jäämme odottamaan sisäpihan ulkopuolelle illan seremonian alkua. Viiden aikoihin väkeä alkaa kertymään temppelin suureen saliin ja Gertrude sujahtaa näkymättönä sisään väkijoukon mukana. Hän odottaa kunnes salin länsiovi avautuu ja menee sinne. Yhdestä huoneesta hän löytää kirjeen, jossa lukee (suunnilleen): “Varjokruunu on löydetty ja sitä pitää vartioida hyvin kunnes keisari saapuu. Silloin saavumme hakemaan reliikin teiltä. Laita kruunu häntien kammioon. Ohjeista vartijoita sormisymbaalien käytössä.”
Gertrude löytää tiedustellessaan myös pureskellun oven, joka oletettavasti johtaa katakombeihin. Siinä on munalukko. Lisäksi hän löytää huoneen, jossa on neljä vartijaa. Hän jää odottamaan kunnes jokin vartija poistuisi esimerkiksi vessatauolle.
Kun näin tapahtuu, Gertrude onnistuneesti kolkkaa Murkanin vartijan (Tenric) sisäpihalla. Viedään se klubimme VIP-huoneeseen kuulusteltavaksi. Kysytään sormisymbaalien käytöstä: niitä soitamalla pääsee perille häntien kammioon. Siellä on lisäksi paljon rottia puolustamassa. Sormisymbaalit ovat huoneessa missä oli neljä vartijaa.
Kysytään reittiä häntien kammioon portaiden alapäästä: Pitää kääntyä vasemmalle, mennä ensimmäinen käännöksen ohi, uudestaan vasemmalle, sitten jatkaa vain eteenpäin.
Gilla animoi kuolleet rotat ja nukumme.