26.7.
(Sessio 82)
Vrilyoiden luona käydessä aikaisemmin nähdyistä seikkailijoista yksi tulee yläkertaan ja esittäytyy Pähkinänsärkijäksi. Hän liittyy Kymmenen Keihään seikkailuun mukaan.
Lähdemme pian jatkamaan “diplomatiareissua” peikkojen valtakuntaan. Matkan varrella Pähkinänsärkijä laittaa yhden hopeakolikon patsaan suuhun ja saa pimeänäön. Jatkamme valtakuntaan, Kerttuli hiiviskellen edessä pimeänäön avulla. Hän lähettää käärmeen parin oven ali: toisesta paljastuu käytävää, toisen takana taas on kaksi peikkoseppää takomassa.
Toisessa suunnassa on leveä käytävä, josta lähtee muita kaivoskäytäviä. Niissä näkyy paljon kaivostyökaluja ja laitteita. Yhden korkean kivioven takaa kuulu juomalauluja. Käärme kurkistaa sen alta ja kertoo huomaavansa oven olevan teljetty sisältä. Toiset käytävät päättyy piakkoin, yhden päässä on pienenpieniä kultamurusia.
Palaamme takaisin teljetylle ovelle. Teemme köydestä kaksikymmentä ohuempaa narua, jotka käärme ujuttaa oven raosta telkeävän palkin ympärille. Niihin tehdyt helposti kiristyvät loopit kiristetään ja palkki nostetaan ylös. Ovi saadaan auki ja palkki laskettua hiljaa maahan. Oven takaa paljastuu monta muuta ovea sekä käytävää ja ilakointi kuuluu selkeämmin. Yhden oven takaa kuuluu yleiskielellä puhetta. Toisen takana käärme näkyy pedattuja sänkyjä, rukin ja arkun. Jeremias hiippailee sisään ja avaa arkun, josta löytyy 15 suurehkoa lapis lazulia. Toisessa huoneessa on kaksi ihmisnaista pesemässä pyykkiä.
Juhlahuone avautuu ja sieltä kuuluu askelia, joten hiippailijat perääntyy. Muutaman minuutin päästä palataan ja tilanne on palannut entiselleen. Käärme lähetetään tutkimaan huoneista: yhdessä huoneessa käärme sanoo näkevänsä yhdeksän hahmoa, toisessa noin kolmekymmentä.
Mennään suurimman salin eteen, josta kuuluu juhlimista. Skandalf kuulee sen takaata, kuinka pöydän päässä oleva suurin peikko puhuu kovaan ääneen peikkokielellä. Peikkokuningas pitää puheen siitä, että heitä on nöyryytetty lukuisia kertoja, mutta kuinka he tulevat vielä nousemaan ja valtaamaan salit takaisin. Hän myös kertoo siitä, kuinka Abraxis on varastanut hänen mahtavan taikaisen miekan, mutta Skandalf ei kerro asiasta. Illuusio-karhu summonoidaan ja tulipallo lentää saliin keskelle ruokapöytää. Muut valmistautuvat muodostelmassa taisteluun leveällä käytävällä.
Tulipallo räjähtää puolen juhlaväen ylle, mukaan lukien kuninkaan ja yhden kolmepäisen peikon päälle; mukana on myös ihmispalvelijota sekä muutama Vrilya. Tulipallo teki 13 damagea, tappaen 5 ihmistä ja haavottaen yhtä Vrilyaa. Moni peikkoa haavottuu, mutta ei kuole. Glenn taikoo itseensä Protection from Evilin. Yksi vanha peikkonainen loitsii ja kiviovi sulkeutuu edestämme. Lisävoimia tuntuu alkavan tulevan vähän joka suunnasta, joten peräännymme samalla kun karhumies lähtee vastapalloon. Otamme mukaamme myös kaksi palvelijaa, jotka olivat pyykkäämässä.
Päätämme lähteä viemään palvelijoita Vornheimiin päin, tehtävänä palauttaa ihmiset maan pinnalle. Alkukivillä on ryhmä Punaisia Paladiineja nuotion äärellä. Skandalf alkaa tanssimaan tulen ympärillä. Paladiinit hiillostavat vihreistä kristalleista, jotka ovat repussa piilossa, mutta emme sitä myönnä. Yksi neljästä paladinista ei pysty vastustamaan tanssin seuraamista ja jää seuraamaan sitä, kun muut kääntävät siveellisesti päätään. Tanssi ottaa paladinin lumoihinsa.
Lumotulta paladinilta kysytään mitä heidän järjestö oli suunnitellut ja hän paljastaa, että he olivat käyneet päämajassamme etsimässä kristalleja. Hänet neuvotaan varoittamaan jatkossa esimerkiksi kirjeellä, jos meidän päänmenoksi suositellaan jotain. Palaamme Likaiseen Torakkaan ja palvelijat kiittelee vapautustaan (+50 XP per hahmo). Heille annetaan 20 sp ja pyydetään levittämään Kymmenestä Keihäästä hyvää sanaa, sekä että Abraxis hyökkäsi peikkojen kimppuun.
Lapis lazuleista saadaan 750 sp.
Palataan kerhohuoneelle, josta on tapettu vartijat ja hovimestari. Selvitämme labran avulla, että heidot on myrkytetty pienten pistohaavojen kautta.