4 Hevosta 23.5.
Aamulla vastassa on uusi kentauri ja uusi uljas maailma tutkittavaksi. Vastaan tulee epäilyttävä umpeenkasvanut aukio, joka on koristeltu ihmisluilla, sekä valtava pää. Sen sisältä löytyy erakko, joka on auringonpalvoja. Erakko lupaa tarvittaessa parantaa Neljän hevosen haavoja, joten he jäävät kuuntelemaan papan aamunavausta. Auringonjumala kuulemma vihaa kaikkea kaoottista voimaa. Koko dyynit ovat kuulemma syntyneet kaaoksen voimista, joita Ondrian, aavikon kirouskin edustaa. Ennen Medvedkin oli auringonjumalan palvoja.
Seuraavaksi löytyykin jo kimalteleva torni, jota vartioivat karhut. Sisällä nukkuu valkoiseen toogaan pukeutunut karhu Pan Orso, kuninkaan vetelehtijä. Sisällä on maaginen valaistus, ja peremmältä löytyy Medvedinluksus asunto velvettisine valtaistuimineen. Sängyssä nukkuu sylikkäin isompi ja pienempi karhu. Neljä hevosta lähtee häveliäinä penkomaan paikkoja. Kokkikarhut saattavat heidät takaisin Medvedin hoviin.
Medved hajoilee serkkuunsa Ondrieviin ja ulottuvuuksien välistä yläkertaan pesiytyneisiin eldeihin. Yläkerran eldien tuhoamisesta olisi tarjolla 500 sp sekä eroottinen runokokoelma, alakerrasta saman verran. Serkun voisi myös päästää hengiltä.
4H päättää lähteä yläkertaan kurittamaan eldejä. Matkalla he ohittavat taikariimun. Esiin hyökkää spandexpukuisia, pitkäkalloisia miekanheiluttelijoita. Avid miettii heti, olisivatko nämä mahdollisia liittolaisia karhuja vastaan. Eldit nukutetaan ja heidän värisevät valosapelikatanansa takavarikoidaan. 4H sitoo eldit ja sopii tapaamisesta eldien upseerin kanssa (3 x 45 xp). Puolen tunnin peukaloiden pyörittälyn jälkeen paikalle saapuu komeisiin vaatteisiin pukeutunut eldi, jonka vyötäröltä roikkuu metallituubi.
4H ei pidä eldijohtajan myönnytyksistä neuvottelussa, joten neuvotteluja käyvä Avid Dumage päättää kääntää taas takkiaan. Homma epäonnistuu, kun eldivelho taikoo Dumagen hiljaiseksi. Hevoset pakenevat hännät koipien välissä alakertaan ja teeskentelevät, ettei yläkerrassa näkynyt mitään. Avid toteaa lakisääteisen lounastauon tulleen ja kentauri tarjoaa hevosille hunajaa.
(jatkuu)
Trofeehuoneessa on seinävaate, jossa papit seremoniallisesti sokaisevat ruhtinasta obsidiaanitikarilla. Skandalf muistaa lukeneensa, että kyseinen seinävaate esittää vuosikymmenkuninkaan rituaalisokeutusti Kesmarokin metropolissa dyyneiltä länteen. Sokaisun ja kymmenen vuoden hallinta-ajan oli tarkoitus estää tyrannien syntyminen.
Valtaistuissalissa syö illallista valtava, karvainen ja alaston mies, Yavo, nykyinen ihmiskarhu. Medved lupaa 1000 sp ja loitsukirjan, jossa on kaksi uniikkia loitsua (+1d6 Charisma (max 18), 1h/level ja Sandestiinin summonointiloitsu (2lvl)) veljen päiviltä hoitamisesta. Rolf ja Onnos aavikontietäjä saapuvat Neljän hevosen vetäessä sikeitä. Neljä hevosta päättää lähteä etsimään Medvedin veljeä. Ison pään erakko alkaa taas saarnata heille, mutta kentaurit tulevat keskeyttämään pyhän hetken. Kentauri hajottaa Lapion passi-simpukan, mistä mies hermostuu, ja päättää vetää kieroa byrokraattia turpaan. Seuraa taistelu, jonka tuoksinnassa Jurna menettää henkensä. Kentaurit nukutetaan ja taistelu on ohitse (80 xp x 4, 15 sp, 10 simpukkaa). Rolfin eldimiekalla mutiloidaan kentaurien ruumiit. Erakko ei pidä kentaureista ja lupaa parantaa Lapion vammat.
Matka jatkuu itään, kunnes esiin tulee amfiteatteri, jonka keskellä on rubiinisilmäinen karhupatsas. Patsasta vartioi joukko virkaintoisia karhuja, jotka kauhistelevat merirosvon hai-ihmis-dualiteettia (“on sillä isot hampaat”). Seuraavaksi vastassa on muhkea ruispelto ja joukko karhuja, jotka kertovat serkun ehkä luurailevan kultaisessa lautassa järven rannalla. Törmätään myös pinkin sävyisiin kivettyneisiin puihin. Tiukassa solassa on eldien jalkajousi-väijytys, jonka läpi Neljä hevosta laukkaa. Onnos ja Avid Dumage kaatuvat nuoliin, jotka osuvat täydellisesti kärryn kankaan läpi.
(jatkuu)
Skandalf, “Lapio” sekä Monsiur B hautaavat menehtyneet seikkailijat maalliseen lepoon. Kesken hautajaisten paikalle saapuu Zahid niminen vanhempi herrasmies. Hänet rekrytään mukaan seikkailuun samalla kuin viimeinen lapiollinen hiekkaa lentää Onnosksen päälle. Seurue jatkaa matkaa pohjoiseen josta löytyy luilla ja silkkinauhoilla koristeltu pieni metsikkö. Matka jatkuu vielä lisää pohjoiseen. Tien päästä löytyy risteys jota koristaa sateenkaaren sävyinen kiviseinä. Lännessä on kaadetuista puista tehty este, jonka siirrettyään seurue jatkaa tien päätyyn saakka josta löytyy iso kivikasa. Kivikasa siirretään pois tieltä ja alta paljastuu yli 100 jalkaa syvä kuilu. Köysi lasketaan kuiluun ja seurue laskeutuu 20 jalan syvyyteen. Sieltä löytyy käytävä ja käytävän päästä hauta joka päätetään avata. Muumioitunut jätti laiskiainen löytyy sargofagista. Laiskiainen kantaa kaulassaan hopeakorua, jonka Lapio anastaa. Vastaavanlainen huone löytyy pohjoisesta josta löytyy hauta ja haudasta taikakäärö. Ja viimeisestä identtisestä huoneesta löytyy hauta ja haudan avattuaan hopeasormus lähtee mukaan. Tiputus jatkuu alaspäin vielä isompaan luolastoon. Tiukka haju valtaa sieraimet ja kuilun pohjalta paljastuu 40 x 40 jalkaa oleva huone. Huoneessa on kivettyneitä puita ja ihmisen luita. Kivettyneestä puusta roikkuu koristellut haarniska. Puissa myös näkyy jotakin liikettä, Skandalf taikoo happoloharin joka ampuu happoa kohti puuta. Lohikäärme häviää välittömästi ja puusta hyppää alas VALTAVA laiskiainen. Laiskiainen kantaa kädessä yhden käden miekkaa joka syttyy palamaan. Laiskiainen castaa Lapioon jonkilaisen kangistuksen, mutta Lapion terävä mieli torjuu taian. Lapio kiipeää ylös köyttä kohti välitasannetta. Laiskiainen lyö jättiruoskalla kohti seikkailioita samalla kun Zahid ampuu nuolella joka häviää kuin tuhka tuuleen osuttuaan. Zahid kiemurtelee ruoskan osuttua irti paralyysistä. Taikaohjukset osuu laiskiaiseen joka karjaisee iskusta. Pakeneminen pitkin köyttä jatkuu kohti pintaa. Pinnalle päästyään porukka jakautuu kahteen osaan, toiset tiputtavat isoja kiviä Laiskiaisen päälle samalla kuin Skandalf ja Herra B ampuvat boostatun taikaohjuksen laiskiaisen päälle. Iso rusahdus kuuluu alhaalta ja ohjukset sinkoutuvat laiskiaiseen. Hiljaisuus tunkeutuu luolaan. Seurue laskeutuu takaisin pohjalle. Laiskiaisen kuollesta kädestä irotaa miekka, jonka Lapio nappaa. Miekka syttyy heti palamaan ja valaiseen huoneen. Jättiruoska sidotaan kiinni pinnalle menevään köyteen. Puusta tiputetaan alas myös koristeltu haarniska joka otetaan mukaan. Vankkurit liikahtavat itään vähän pidemmän matkan josta tulee vastaan iso risteys. Risteyksessä seuruetta tervehtii byrokraattikentaurit jotka vaativat 6-sakaraisia kulkupassisimpukoita. Näistä maksetaan 16 sp ja matka jatkuu seuraavaan isoon risteykseen. Jossa seuraava kentauri tutkii simpukat, jotka menevät tarkastuksesta läpi kuin väärä raha. Suunta jatkuu karhulaan johon illaksi päästään perille. Aamun sarastaessa löydetyt tavarat tutkitaan taikuudesta ja löytynyt palava miekka ilmenee tällaiseksi.
Jättilaiskiainen, 1000 xp
Palavamiekka, platut, hopeinen sormus sekä kaulakoru ja Slow Scroll