14.7.

Gertrude tiirustelee kaukoputkella kohti oletettua tulivuorta. Kaukoputken kautta näkyy jäätikköä ja jäätikön ohessa kaksi reikää, joista nousee savua ja höyryä. Vuoren huippu oli hieman länteen päin. Pääsemme tornin luo puolen päivän aikoihin. Tornin edessä portaat johti tasanteelle, sitten tasanteelta silta tornin eteen. Tornissa on myös parveke ja huipulla luukku. Alexander ja Bronn arvioi sillan kestäväksi arkkitehtuurisilla taidoillaan. Oven yläpuolella oleva tuima Eld-naama sylki mustaa nestettä sitä lähestyvän Balbinuksen päälle, mutta Balbinus väistää nesteen ketterästi. Hän ottaa köyden ja grappling hookin. Bronn arvioi hyvän kulman, jolla Balbinus lähetetään tornin huipulle levitaatiokenkien avulla. Sandestine kuljettaa Balbinuksen kilven naaman eteen, jotta muut pääsevät kiipeämään ylös ilman mustaa mönjää. Kuitenkin siltaa ylittäessä Suuri Hermanni ja Skandalf lähtevät kävelemään avoimesta oviaukosta tornin sisään taian lumoamana (ilmeisesti jokin kutsui sisältä velhoja). Jeremias sai kiinni Skandalfista, mutta Suuri Hermanni käveli sisään, näkyi vihreä välähdys ja Hermanni hävisi. Hän tipahti outoon tilaan, ottaen 1 damagea.

Balbinus ja Alexander avaavat tornin huipulta luukun, joka aukeaa toiseen tilaan, johon johtaa tikkaat. Huoneessa on laatikoita joissa on multaa, ja nurkassa on kastelukannu. Sieltä jatkuu rappuset alas, jonne he jatkavat. Sillä välin Jeremias kuljettaa Skandalfin takaisin pois päin tornista, jolloin hän tokenee.

Gertrude ja Bronn jatkavat tornin ensimmäisen kerroksen huoneeseen, ottaen köyden mukaansa. Huoneen keskellä on vihreän valon kuilu, jonne Hermanni putosi. Gertrude sitoo köyden huoneeseen ja kiipeää alas kuiluun. Vihreä valo tulee lyhdystä, jota lumouksen hallitsema Hermanni yrittää tavoitella. Lyhdyssä on luukku, josta sen saisi auki. Kuilussaon myös useita metallisia patsaita, joista yksi on valtava. Gertrude käy katsomassa lampun sisälle, jossa on vihreä kristalli. Kun hän sitä meinaa irroittaa pois, se näyttää vaikuttavan jotenkin koko tilaan, joten Gertrude lopettaa. Kuilun pohjalla itäseinässä on myös toinen tila, jonka edessä on kalterit. Köysi sidotaan Hermannin ympäri ja Hermanni hinataan ylös. Sen jälkeen köysi sidotaan Gertruden ympärille ja hän laskeutuu tutkimaan lamppua uudestaan. Hän nappaa voimalla kristallin lampusta, jolloin valo hälvenee pääosin ja kuopassa olevat metallipatsaat heräävät henkiin.

Gertrudea aletaan äkkiä hinaamaan ylös, mutta yksi patsas ottaa hänestä kiinni. Gertrude kuitenkin sujauttaa kengän ja sukan pois jalastaan, ja metallipatsaan ote irtoaa.

Sillä välin Alexander ja Balbinus jatkavat alaspäin. Seuraavassa huoneessa on sinistä valoa, neljä pilaria ja alttari. Itäseinällä on oviaukko parvekkeelle. Koillisessa nurkassa on alakertaan johtavat portaat. Yhdessä nurkassa on resuisen näköinen, parrakas ukko, joka kuuntelee alakerran melskettä jousipyssy käsissään. Hänet painitaan alas ja kuljetetaan alakertaan, jossa on menossa kova vilske. Alexander auttaa Bronnia vetämään Gertruden ylös. Alhaalla oleva jättimäinen patsas valmistautuu heittämään pienemmän patsaan ylös, kun taas Kymmenen Keihästä valmistautuu laittamaan huoneessa olevan pöydän keskelle aukkoa peittämään sen noin puoliksi. Pöydässä lukee muinais-commonilla “Metallimiesten kapinassa kuolleiden muistoksi” sekä lista nimiä ja aikoja. Gertrude heitti alas laardia, toivoen että patsaat kompuroisivat.

Seuraavalla vuorolla jättipatsas lyö kivipöydän tomuksi. Hermanni naarmuttaa jättipatsasta nuolella, mutta Jeremias kompuroi. Jättipatsaan käteen saadaan monta lähitaisteluiskua, vahingoittaen sitä. Sauvan kriittinen isku kaataa patsaan sen kompuroidessa laardiin. Seuraavan vuoron jättipatsas käyttää noustessaan ylös, jolloin nuolet ja magic missilet vahingoittavat sitä huomattavasti.

Patsas kiipeää ylös yhdellä sulavalla liikkeellä ja iskee 4d10:llä 23 damagea Alexanderiin. Just a flesh wound, ikävä kuhmu päähän. Uudet magic missilet iskee siihen pahasti, kuten Suuren Hermannin nuoli, kunnes Bronnin leijonamiekka viimeistelee jättiläisen. 6000 xp jättiläisestä ja 190 xp alas alas työnnetystä pienemmästä patsaasta. Alexander irroittaa jättimäisen patsaan virtalähteenä toimivan lyijyisen laatikon, jonka arvioi sisältävän vihreitä kristalleja. Gertrude avaa laatikon ja ottaa sieltä vihreän kristallin. Hän käy myös lukemassa toisen pylvään tekstejä. Yhdessä kerrotaan lampun aktivoimisesta vihreällä kristallilla. Toisessa että jokin asian säilöminen Surun Puutarhaan tarvitsee multaa lapsen haudasta. Kolmannessa kerrottiin, että Disruption Öljyn valmistamiseen tarvitaan jauhettua Vihreätä Kristallia (Vaediumia). Viimeisessä on ohjeet alamaailman olennon kutsumiseen (humanoidin uhraaminen huoneen alttarilla, jolloin syvältä maan alta tulee palvelijan). Skandalf ja Balbinus uhraa papan olennon kutsumiseen, jolloin alhaalta alkaa kuulumaan ääntä. Kuopan pohjalla kalteriovien takaa on tullut joku olento, joka on alkanut taistelemaan metallipatsaiden kanssa. Se on puoliksi madon ja puoliksi hyönteisen kaltainen olento, jolla on paljon piikkejä ja sen pää on epämuodostunut suden pää. Se saa tuhouttua neljä patsasta, jonka jälkeen patsaat päihittävät olennon.

1263 XP per pelaaja, 632 jos kaksi hahmoa

Jatkoa seuraavalta sessiolta

Kuuvuorten seikkailut jatkuvat. Kokeilemme salaovien paljastussauvaa kuutemppelin ensimmäisessä kerroksessa,
mutta mitään kätkettyä reittiä ei paljastu.Glenn ja Bronson ilmaantuvat yllättäen porukkaan, ilmeisesti porukkamme
perässä vaeltaen. Aleksanteri varoitti uudelleen retkijoukkoamme viime taistelun jäljiltä saadusta vihreästä kristallista,
väittäen että sillä on kyky vangita varomattomien seikkailijoiden mieli.

Gertrude ei ole tästä selityksestä vakuuttunut ja yrittää lähteä karkuun kristallin kanssa huomatessaan, miten muut ovat
Aleksanterin puheiden kannalla. Hän säntääkin aluksi vauhdilla joukon seasta mutta kompuroi kuitenkin vauhdikkaan alkuspurtin
jälkeen, jolloin joukkomme saavuttaa hänet ja painii maahan. Mielipuolinen Gertrude puukottaa Balbinusta tikarillaan, mutta
joukkomme ei otettaan hellytä ja laittaa hänet köysiin. Otamme kristallin häneltä pois ja hetken kuluttua Gertruden järki palaa takaisin.

Tilanteen rauhoittuessa Aleksanteri alkaa tutkimaan kellarikerroksesta nousevaa pylvääseen kiinnettyä lamppua.
Saamme onnistuneesti lampun irrotettua ja vihreän kristallin siihen kiinni, vaatteiden sisään käärittynä ja Bronsonin reppuun kätkettynä.

Kolmoskerroksesta löydämme seitsemän ruumista, jotka vaikuttavat täydellisesti säilyneiltä. Heidän kallonmuodoista päätellen
kyse on Eldeistä tai Vriljoista mutta heidän pitkämiekat ja rengaspanssarit eivät tyypeiltään muistuta kumpiakaan tahoja.

Päätämme suunnata takaisin kohti Vornheimia ja sivitystä, tehden loppupäivän matkaa 2 mailia. Yön toisella vahtivuorolla Danko ja Bronn alkavat kuulla
huilun soittoa läheltä (n. 100 jalan päästä) ja herättävät leirin. Skandalfin lepakko Indy käy tiedustelemassa ja huomaa etumaastossa kaksi siivekästä
kummajaista, joilla on neljä jalkaa ja neljä kättä. Toinen olennoista huomaa Indyn ja ampuu kädessään olevalla sauvalla vihreän säteen lepakkoa kohti
ja on hyvin lähellä osua. Glenn antaa siunauksia ja etenemme 40 jalkaa taistelumuodostelmassa, kunnes yksi otuksista avaa tulen kiven takaa
vihreällä säteellä, tähdäten Aleksanteria, mutta ampuen ohi. Skandalf kutsuu haamuisen Medvedin apuun.

Tämän jälkeen omituiset viholliset lähtevät karkuun, ennen kuin eturivimme pääsee kunnolla lähitaisteluun. Aloitamme jahdin ja Bronn
saa siunattuna syöksyen toisen otuksista kiinni, seivästäen sitä leijonamiekallaan. Otus on kuitenkin sitkeätä tekoa ja sivaltelee neljällä
hyökkäyksellä pahasti Aleksanteria (31 dmg). Skandalf tulittaa otusta taikaohjuksilla mallikkaasti samalla kun Aleksanteri perääntyy kahakasta
juomaan parannuspulloa. Hirviön kitiinipanssari on lähes aukoton joukkomme iskuille mutta seuraava Skandalfin taikaohjuspatteri ja Bronnin onnekas
sivallus kukistavat sen. Vahvempi otuksista pääsee henkensä kanssa karkuun.

Combat XP: 1290 + 990