9.6
Palautettuaan Alexanderin takaisin vereksi ja lihaksi, Balbinus, Glenn, Sottuli ja Quinn jäävät Vrilyojen tukikohtaan lepäämään, kun muut keihäistä lähtevät etsimään Yigin temppeliä. Kerttuli, Alexander, Vastris, Jeremias sekä Suuri Hermanni lähtevät tutkimaan viidennen kerroksen pohjoista osaa. He suuntaavat kohti paikkaa, jossa viimeksi kohtasivat kivettäjäkukot, mutta jatkavat kohti tutkimatonta käytävää idässä. Seikkailijat päätyvät huoneeseen, jonka pohjoisseinällä on puoliksi rikotut puuovet. Lähestyessään Suuri Hermanni huomaa, pystyssä olevassa oven puolikkaassa lukee tontuksi “käärme”. Toista ovenpuolikasta nostettuaan Hermanni huomaa siinä lukevan tontuksi “lohi”. Uhkarohkeasti keihäät jatkavat matkaansa oviaukosta kohti huonetta, jossa on suuria käärmepatsaita; tietenkin, tiedustelijan ominaisuudessaan, Kerttuli ensimmäisenä.
Huoneesta löytyy runsaasti luita, jotka Vastris tunnistaa murskatuiksi. Kerttuli jatkaa matkaansa käytävää pitkin ja löytää kaatuneita kirjahyllyjä täynnä olevan huoneen. Tässä tilassa seinät ovat kalkkikiveä. Muut keihäät seuraavat Kerttulin jäljissä, mutta Vastris jää tutkimaan pikkueläintein luita, joiden hän päättelee olevan jättiläiskäärmeiden syömiä juuri, kun jättiläispython yrittää syödä hänet! Python saakin Vastriksen kuristusotteeseen, mutta Vastriksen onneksi muut keihäät hoitelevat käärmeen pois päiviltä.
Jättiläispython 300xp
Keihäät jatkavat käärmemestan tutkimista ja löytävät suuret lukitut kiviset ovet sekä käytäviä joka eri suuntaan. Kivisissä ovissa on kuva suuresta käärmehumanoidista ja yhden käytävän perältä löytyvät ylöspäin vievät kierreportaat. Seuraavaksi Kerttuli löytääkin huoneesta valtavan varaanin, joka lähtee kieltään lipoen löntystämään häntä kohti. Varaania ei hidasta edes tiellensä heitetty laardi ja kaltropsit. Hermanni vaihtaa lyhytjousensa sarjatulelle ja Vastris viimeistelee varaanin hilparillaan.
Jättiläisvaraani 570xp
Tutkiessaan varaanin pesähuonetta seikkailijat löytävät 18 kuparikolikkoa ja kaksi lapis lazulia samalla, kun vahtina ollut Hermanni spottaa hyllyvän hyytelön.
Hyytelö 245xp
Erään oven takaa löytyy huokoisesta vihreästä kivestä tehty käärmein koristeltu valtaistuin. Alexander asettaa pakaransa valtaistuimelle ja hänen mielensä täyttyy yhtäkkiä kuvista käärmehumanoidien korkeakulttuurin kukoistuksen ajasta. Alexander havahtuu kohtauksestaan viisaampana ja käärmekieltä puhuen. Myös Suuri Hermanni istahtaa, mutta hän saa tärinäkohtauksen ja herää entistä vähemmän viisaana. Keihäät pohtivat Vastriksen johdolla taikaisen valtaistuimen kuljettamista ylämaailmaan uusien keihäiden initiaatioriitiksi ja jatkavat matkaa.
Seikkailijat lähettävät Kerttulin ylös kierreportaita. Sitten kuuluukin KLIK ja rappuset vetäytyvät seinään pudottaen Kerttulin, joka rämähtää lattian läpi piikkikuiluun. Onnekseen Jeremias pelastaa Kerttulin piikeiltä. Seuraavaksi piikkiansa peitetään meripihkapyssyllä ja Alexander lähtee portaita ylös merkaten liidulla ansaportaan. Portaat jatkuvat noin 200 jalkaa ylöspäin ja portaiden yläpäästä löytyy ihmisen näköisiä patsaita tasanteelta. Alexanderin noudettua muut seikkailijat mukaansa, heräävät patsaat henkiin!
Keihäät perääntyvät hallitusti kierreportaita alas mekaanisten patsaiden seuratessa heitä. Jeremiaksen nuoli saa yhden patsaan kompastumaan ja putoamaan alas. Toisen patsaan Kerttuli tuhoaa tikarillaan. Lopulta Jeremias saa kolmannenkinpatsaan kompastumaan alas.
mekaaniset patsaat, 3x 190xp = 570xp
Seuraavaksi seikkailijat palaavat tokenemaan Vrilyojen tukikohtaan.
YHT 1737xp
434xp per pelaaja
10.6
Ennen kuin kymmenen keihästä pääsi liikkeelle Vrilyojen tukikohdasta, Vrilyojen velho tuli kertomaan meille, että Abraxis oli tullut tarjoamaan Vrilyoille tuhansia hopeapaloja, jos he toisivat hänelle kymmenen keihään päät. Velho oli pystynyt vakuuttamaan muut Vrilyat pysymään kymmenen keihään puolella.
Lähdimme Yigin temppeliin, koska B. Ladin ja Vastris halusivat istua viisauden valtaistuimella. Tämän jälkeen lähdimme tutkimaan 5. kerrosta. Löysimme huoneen, jossa on sieniä ja jotain keltaista hometta. Löysimme myös toisen huoneen, jossa on kivinen kuutio, jonka yläosassa on käsi. Jatkoimme tutkimista ja löysimme huoneen, jossa on isot palkeet ja erilaisia kaivuutyökaluja. Vastris löysi jälkiä, joita lähdimme seuraamaan.
Jälkiä seuraamalla törmäsimme pöllökarhuihin. Pöllökarhut (2x200xp) kaatuivat muutaman vuoron jälkeen ja löysimme niiden pesän. Pesästä löytyi muna ja 5000sp. Lähdimme viemään aarteita ja pöllökarhujen päitä takaisin Vrilyojen tukikohtaan.
Matkalla tukikohtaan törmäsimme minotauriin, mutta se osoittautui aika helpoksi vastukseksi (820xp). Palattuamme tukikohtaan lepäsimme yön yli. B. Ladin heräsi aamulla aiempaa vahvempana (lvl 5).
11.6
Seuraavana aamuna lähdimme takaisin Yigin temppeliin. B. Ladin murtautui ovesta läpi ja lähdimme tutkimaan käärmetemppeliä syvemmälle. Osa reiteistä oli tukittu oudoin kristallimuodostelmin. Sieltä löytyi hienoja käärmeviittoja, joista yksi oli kullalla ja hopealla koristeltu (kerttuli laittoi päälleen). Jatkoimme temppelin tutkimista ja löysimme huoneen, jossa on käärmeen pääkallosta tehdy alttari ja käärmepatsas. Huoneessa on soihdut, jotka syttyivät violettiin liekkiin. Jostain syystä näkymätön palvelija ei päässyt huoneeseen ja sisään astui B. Ladin, Vastris ja Kerttuli. B. Ladin meni tutkimaan alttarilla olevaa kirjaa ja samassa takanamme reitti tukkiutui kivipalkilla. Käärmepatsaasta alkoi tulvimaan käärmeitä huoneeseen.
Yritimme tukkia patsasta ilmarakolla ja pystyimme hetkellisesti estämään käärmeiden tulon. Käärmeet purivat Vastrista ja B. Ladinia, mutta Vastris onnistui poistamaan myrkyn itseltään ja B. Ladinilta.
Patsas alkoi tärisemään käärmeiden paineesta ja räjähti kappaleiksi. Vastris melkein kuoli räjähdyksessä ja käärmeitä alkoi taas pursuamaan huoneeseen. Kerttuli hyökkäsi yhden soihdun kimppuun ja se kääntyi. Seinällä avautui salaovi ja lähdimme käärmeitä karkuun. Ovi sulkeutui takanamme.
Löysimme huoneesta kehän, joka näytti käärmeeltä syömässä omaa häntäänsä. Huoneen seinällä on tekstiä käärmekielellä.
19*27xp käärmeistä B. Ladinille, Vastrikselle ja Kerttulille
Uusi pelikerta, jatkuu samasta
B. Ladin, Vastris ja Gertrude on jumissa huoneessa, jossa on halkaisijaltaan 8 jalan kokoinen messinkinen käärmepatsas, joka syö omaa häntäänsä. Sillä on vihreät silmät. Vastris koittaa lausua seinällä olevat käärmekielen sanat (“Isä Yig, hukuta heikot, päästä meidät pahasta”), mutta mitään ei tapahdu. Gertrude lähestyy patsasta ja hipelöi sen metallista pintaa. Ei mitään vaikutusta. Tämän jälkeen Gertrude kohauttaa olkiaan ja painaa käärmeen vihreitä silmiä, jonka vaikutuksesta ne painuu alas. Renkaan keskiosa alkoi hohtamaan vihreää valoa: kenties se portaali, jota lähdettiin etsimään?
Sisään astumisen sijaan Vastris työntää ensin portaalista polearminsa, mutta ase muuttuu käärmeeksi ja hyökkää seikkailijoiden kimppuun, kiemurtuen Vastriksen ympäri. Balbinus kuitenkin iskee käärmeen kuoliaaksi yhdellä vasaran iskulla.
+38 XP x2
Mitään ei vaikuta tapahtuvan, joten Gertrude heittää caltropsin sisään portaalista, mutta se vain häviää. Sen jälkeen Gertrude ampuu nuolen sisään, joka muuttuu jälleen pieneksi käärmeeksi, joka hyökkää. Gertrude hyökkää sitä vastaan puukollaan, surmaten käärmeen. Seiniä tutkitaan salaovien varalta vähän kummassakin hajantuneessa porukassa, mutta mitään ei löydy. Alexander, Jeremias ja Suuri Hermanni lähtevät aiemmin löytyneen suuren käärmepatsaan luo ja sytyttävät aiemmin löydetyn suitsukkeen. Save vs. Poison: kaikki häviävät. Mitään ei tunnu kuitenkaan tapahtuneen, paitsi tuli hetken kevyt olo ja käärmemäisiä ajatuksia mieleen.
Gertrude lausuu seinän sanat ja astuu portaalista läpi. Hän ilmestyy pienehköön huoneeseen ja tulee ulos samanlaisesta portaalista. Seinät ovat harmaata graniittikiveä (kuten Kivihelvetin 1.-3. krs.) temppelin kalkkikiven sijaan. Huoneessa on ovi pohjoiseen. Gertrude avaa sen ja kurkkaa taakse, josta paljastuu vasemmalle kääntyvä käytävä, jonka lattialla on luotu käärmeen nahka.
Glenn saapuu suitsukkeiden tuoksun houkuttelemana temppelin pääovesta, epäonnistuen myös Poison savessaan.
Vastris ja Balbinus seuraavat Gertrudea portaalin toiselle puolelle. He alkavat tutkimaan tiloja, löytäen suuren kobrapatsaan isosta salista. Salissa on myös koinsyömä matto, jonka alle Gertrude kurkkaa, löytämättä kuitenkaan mitään. Huoneessa on hikinen löyhkä ja pölyssä on saappaan jälkiä edestakaisin. Saappaan koko on Vastriksen mukaan 40. Etelään menevästä käytävästä kuuluu tunnistamatonta pörinää.
Alexander, Balbinus, Jeremias ja Glenn kuulevat kovan jyrisevän äänen etelästä. He menevät tarkastelemaan tilannetta ja huomaavat kiviesteen siirtyneen. He astuvat huoneeseen ja päättävät vetää eteläisest soihdusta, joka avaa käytävän portaalihuoneeseen. He päättävät painaa silmistä ja portaali avautuu. He päättävät lausua seinällä olevat sanat ja astuvat portaalista sisään. Pian he löytävät kaverinsa ja porukka on jälleen kasassa. He menevät yhteen tutkimattomaan huoneeseen, jossa on kolme suurta mustaa hämähäkkiä, joilla on punaiset tiimalasikuviot selässään. Ne iskevät Balbinukseen, mutta hän kestää myrkyn. Glenn parantaa Balbinuksen ja käärmeet saadaan hävitettyä.
161 XP * 3
Vastris saa kolmeen pulloon kerättyä hämähäkkien myrkkyä. Sillä välin muut tutkivat tiloja. He eivät löydä mitään, mutta heitä lähestyy kahdeksan raskaasti varustautuneen apinan ryhmä, jotka kysyvät viisumeita ja syytä olla paikassa. Sanotaan olevamme harrastamassa arkeologiaa ja kysymme sijainnistamme. He sanovat että olemma apinavaltakunnan alueella Kivihelvetin toisessa kerroksessa. Näytämme heille 2. krs karttaa, johon he näyttävät meidän sijainnin suunnilleen.
Palaamme portaalista ja koitamme vetää toisesta soihdusta portaalihuoneen edessä, mutta mitään ei tapahdu. Glenn sytyttää uudet suitsukkeet, mutta ne ei enää vaikuta häneen. Vastris ja Gertrude nuuskivat sitä myös ja näkevät käärmenäyn, missä he puhuvat käärmeiden kanssa. He pystyvät tästä lähtien puhumaan pysyvästi käärmeiden kanssa kuten Speak with Animals loitsu olisi voimassa. Tätä testataan laittamalla nuolen portaaliin, jonka jälkeen Gertrude pyytää ilmestyvää käärmettä olemaan rauhallinen. Käärme vastaa “Haista vittu!” ja hyökkää. Gertrude ja Vastris kuitenkin painivat sen vahvaan otteeseen. He kysyvät hänen viimeisistä muistoistaan tätä tilannetta ennen, mutta tietoa ei selviä. He kysyvät, että hyökkääkö käärme jos siitä päästetään irti. Käärme sanoo, että ei. Käärmeestä päästetään irti, ja käärme hyökkää jälleen. Tämän jälkeen käärme seivästetään.
+38 XP koko partylle
Aletaan suunnitella käärmeiden summonaamiseen perustuvaa XP-generaattoria, mutta ne ei johda kovin pitkälle.
Lähdetään rotkolle, josta kiivettiin alas 5. kerrokseen alunperin ja kiivetään ylös. Ylhäällä odottaa Mordag Punaisen ryövärit -niminen tunnettu seikkailijaryhmä. Leiriydymme hetken heidän kanssaan valmistautuen yllätyshyökkäykseen, johon tuleekin Vastriksen ja heidän johtajansa Mordagin vertaillessa lihaksia. Hurja taistelu, jossa loitsut ja nuolet lentävät ja kirveet ja miekat kalisevat.
Kymmenen Keihästä osoittautuu kahdesta palkkasoturijoukkueesta mahtavammaksi, surmaten vastustajistaan kolme (johtaja Mordagin, barbaari Temujinin ja velho Madakoksen). Mystikkosoturi Zaromar ja roisto Elpis pakenee paniikissa pimeyteen ilman valoa, jättäen reput jälkeensä leirilleen.
Madakoksella 2 kääröä ja 2 juomapulloa (punainen ja oranssi). Sauva, tikari ja kaavut.
Mordagilla taistelukirves, ketjupanssari, kilpi, tikari, tinderbox, 2x soihtua, kenttäpullo jossa viiniä.
Temujinilla pitkä miekka, kilpi, nahkapanssari.
Elpis +250 xp
Temujin +100 xp
Madakos +250 xp
Zaromar +100 xp
Mordag +250 xp
Leirissä 5 reppua: 1) backpack, bandages, chalk, dice, grappling hook, ink and quill, silver mirror, parchment ×8, hard leather pouch, so leather pouch, pry bar, rope, large sack, iron spikes ×5, thieves’ tools, wineskin (full), pullo, 18 cp, 211 sp, 2 gp.
2) backpack, bandages, hunting horn, hard leather pouch, so leather pouch, large sack, wineskin (fu ), 13 cp, 52 sp.
3) 18 cp, 207 sp, hourglass, tinderbox, torches ×2, wineskin (full), iron rations
-
8 cp, 76 sp.
-
backpack, bandages, dice, hard leather pouch, so leather pouch, large sack, tinderbox, torches ×2, wineskin (full), iron rations, 22 cp, 55 sp, 10 gp
Otettiin tavaroista rahat ja muut hyödylliseksi koetut tarvikkeet, loput dumpattiin alas vitoskerrokseen rotkon kautta.
Palataan Vrilyoiden luo. Vanha tuttu Vrilya esittäytyy Oolvanvariksi, kun ei olla aiemmin vaihdettu nimiä. Hänelle annetaan lempinimeksi Olvi.
Expat: 79 cp (8 xp), 601 sp, 12 gp (600 xp) + taistelut (yllä): 2756 XP jaetaan kuudelle pelaajalle
459 XP per pelaaja, 230 XP jos kaksi hahmoa
4 hevosta 9.6.
Viikinki ryöstöretkeilijä poimitaan mukaan miehistöön ja laiva otetaan hinaukseen, kurssina kaakossa n. 40 mailin päässä sijaitseva Jääsaaren pikkukaupunki. Uusi välitavoite on myydä uusi laiva saaressa, ennen kotiin palaamista. Saavumme juuri päivän päätteessä saarelle.