19.3.

Mukaan liittyy juuri Heliokseen uskoon kääntynyt viikinkipappi Stigandr. Lähdetään takaisin rauniopaikkaan.

Löydetään eteläisestä huoneesta musta kristalliobeliski, jossa on neljä Migon sormen mentävää reikää. Itäisessä reissä tuntuu olevan lukkomekanismi, jonka Alexander tiirikoi auki sormella. Ovi avautuu itään. Siellä oli oudon mallinen huone, jossa yksi Migo keskittyi katsomaan kristallipuolipalloon. Migo yllätetään ja ammutaan. +250 XP

Kristallipallo on pikimusta muuten, paitsi siellä näkyy tähtiä ja galakseja. Näkymän keskellä on musta planeetta. Skandalf koskee kristallipalloon, jolloin hänen sielu irtaantuu ruumiista ja lähtee lentäämään kovaa vauhtia kaukaiseen avaruuteen, mennen ohi lukuisista planeetoista ja tähdistä. Sielu lähestyy nopeasti Yuggothiin (musta planeetta). Siellä on tervainen joki jonka yllä leijailee useita Migoja (Device save onnistuu). Hän näkee useita Migoja kaupunkeja ja tuntee seuraavansa eliniän Migojen menoa, politiikkaa, tiedettä yms., ilman että kukaan huomaa häntä. Skandalf saa +1 Wisdomia ja voi kysyä 3 kpl Migoihin liittyviä kysymyksiä.

Aletaan tutkimaan yhtä umpikujaa, mutta Balrog saapuu yllättäen käytävää pitkin. Pääsemme juostua pakoon koko paikasta. Lähdemme toisesta sisäänkäynnistä tikkaita alas ja saavumme parvekkeelle. Tikapuut jatkuvat myös veden alle, ja sieltä tulee punaista hohtoa. Parvekkeella on hieman avoin ovi jossa on ruori kiinni, jatkamme käytävään sen takana.

Löytyy himmeiden eriväristen valojen valaisema huone. Siellä on paljon vipuja, nappeja ja ruutuja, sekä metallisia ruosteisia esineitä. Yksi sininen ja yksi vihreä nappula ovat ehjiä, muut enemmän tai vähemmän rikki. Löydetään pehmeäkantinen kirja, joka on kirjoitettu Muinais-Vornheimiksi. Ainoastaan yksi sivu on luettavissa, sisältää ohjeita.

Lightning Reactor Control Station:

Sininen: Causes lake water to flood silo to 100-foot depth. Vihreä: Flushes coolant through lower drain.

Crystal Charging Control Station: Sininen: Inject gas coolant into crystal room. Vihreä: Flushes gas coolant from crystal room.

Seuraavassa huoneessa on kolme vihreänä hohtavaa kananmunan kokoista kristallia (samankaltaisia mitä ollaan huutokaupattu aiemmin), sekä muita kristalleja jotka eivät hohda. Siellä on myös kolme leijuvaa meduusaa, jotka hohtavat punaisena.

Kolmannessa pallon muotoisessa huoneessa on kuilu, jonka yli menee metallinen silta. Seinät ovat harmaata metallia, jossa on siellä täällä sattumanvaraisen oloisesti vihreitä lasipalloja upotettuna. Sillan toisella puolella on ovi, keskellä on tanko johon näyttäisi menevän jokin noin kananmunan kokoinen esine. Seuraavan oven takana jatkuu käytävä, mutta käytävä ja katto on hieman romahtaneita. Lattian alta kuuluu veden solinaa. Alexander arvioi käytävän kuitenkin olevan muutoin stabiili. Giflar hyppää rotkon yli köyden kanssa ja sen päät kiinnitetään kummankin oven ruoriin. Muut kiipeää yli. Seuraavassa huoneessa on valtava muraali, joka kuvaa merimaisemaa jossa on paljon pieniä rapuja syömässä valtavaa kuollutta mustekalaa.

Seuraavassa huoneessa löytyy kolme kupari-ihmistä, jotka yllättyvät. Huoneessa on myös keihäitä ja kilpiä. Otetaan mukaan 3 keihästä Morlokin ballistan panoksiksi sekä 15 cp.

+150 XP

Toisesta suunnasta tulee kolme lisää ja ne hävitetään.

+150 XP

Siellä huoneessa on kolme kulhoa, jossa on vaalea sosetta, joka haisee hiivaiselta.

Seuraavaksi tullaan valtavaan saliin. Siellä on suuria pilareita joita ympäröi käämit, joissa kiertää sinistä energiaa. Salissa on myös kaksi kupari-ihmistä joilla on sähkösauvat. Nekin yllätetään ja tapetaan heti.

+100 XP

Valtavassa salissa on myös parvi, jonka alapuolella on vettä. Huoneessa on myös ihmisiltä näyttäviä marmoripatsaita. Etelästä salaoven takaa paikalle ilmaantui jättimäinen kupariolento (kuten Titiu, mutta sillä ei ole asetta). Sekin tuhotaan yhdessä vuorossa ravun konekiväärin, magic missilellä ja Titiun ruoskalla. +1000 XP

Toiselta puolelta löytyy salaovi ja sen takana suuri pronssitynnyri, joka kuulostaa ontolta. Alexander löytää siitä salakytkimen ja luukun. Tommi avaa sen taikaisen ilmakuplan ympäröimänä. Sisällä on istuin ja kymmenen vipua, missä ei ole mitään ohjeita. Viisi vasemmalla, viisi oikealla.

Alexander menee sisälle, istuu ja alkaa testailemaan vipuja.

Vasen #1: Neljä jalkaa ja häntä tulee ulos aukoista. Vasen #2: Sivulle aukeaa ikkuna, menee kiinni vetäessä takaisin. Vasen #3: Toiselle puolelle ikkuna. Vasen #4: Eteen avautuu luukuista kaksi saksea. Vasen #5: Saksilla voi hyökätä tai myös tarkemmin käyttää asioita.

Oikea #1: Liikkuu eteenpäin ja voi myös kääntyä. Oikea #2: Taaksepäin ja voi myös kääntyä. Oikea #3: Eteen aukeaa kaksi pientä ikkunaa ja aukeaa valot eteen (80’). Oikea #4: Ei näyttänyt tekevän mitään. Oikea #5: Ovi sulkeutuu.

Katsomme neljää marmoripatsasta jotka ovat ihmismäisiä mutta niillä on kidukset (oletettavasti Atlantislaisia).

Löydetään suuri muraali seinältä. Muraalissa Atlantislainen antaa Arkhaialaiselle kumartuen salaman, Arkhaialainen ottaa sen hyväksyen vastaan.

Löytyy kierroporrasreitti ylös takas Migopaikkaan, missä olemme jo olleet. Päätämme vielä tutkia paikkaa. Tulee samanlainen siltahuone kuin aiemmin, mennään ohi. Löytyy toinen kristallihuone (ei hohtavia kristalleja) sekä toinen täysin ehjä konehuone (nappeineen yms.). Huoneessa on 2 migoa (laser-pistoolit) ja 4 kupari-ihmistä vasaroiden kanssa. Aino kuolee laserpistooliin (+100 XP kaikille).

+700 XP

Stigandr menee loottaamaan Ainon ruumista. Ääni hänen päässään pyytää häntä avaamaan valopullon, joka Ainolla oli. Tämä herättää Ainon takaisin henkiin! 2 laserpistoolia otetaan raputankkiin.

Yksi kupari-ihmisen ruumis nyljetään ja sen sisään asetetaan toisesta konehuoneesta löydetyt kolme kananmunan kokoista hohtavaa kristallia ravun saksilla. Päästään ulos paikasta.

2350 XP 588 XP per pelaaja (294 jos kaksi hahmoa) +3 kristallia ja robottirapu (3x Janne ja Jesse saa expat jos myydään) +100 XP Tommille päiväkirjasta