20.5.

Sottuli innostuu syntymäpäivänään muistelemaan pahimpia paikkoja, joihin on seikkailijauransa aikana joutunut. Listan kärkipäässä keikkuu lihavan silmän kohtaaminen toisen seikkailun aikana Ala-Vornheimissa. Sankari kertoo, kuinka muisto halvaantuneena makaamisesta ystävien tuhoutuessa yhä valvottaa häntä öisin. Kymmenen keihästä päättääkin käydä joukolla vetämässä lihavaa silmää köniin, mikäli se majailee vielä vanhassa kammiossaan. Tehtävä on oleva vaarallinen, joten taktiikaksi valitaan tuttu ja turvallinen rynnäkkö.

Matka silmän kotiluolaan sujuu rattoisasti. Yksinäinen tippukivimonsteri löpsähtää säälittävästi Sottulin kilpeen ja lävistyy seuraavien sekuntien aikana tämän miekkaan. Vanha kunnon kuilueste ei ole juuri mitään, kun sankarimme ottavat levitaatiobootsit esiin. ja Vastris lennähtää ketterästi yli. Barbaarin hurja sotahuuto kaikuu tunneleissa.

Yksinkertaisen köysisillan avulla loputkin joukkiosta pääsevät yli. Muinoin verenhimoisen angostuurakasvin asuttama kammio on pysynyt autiona. Myös edesmenneiden kerholaisten suojapaikkana käytämä sivuhuone on autio. Se saattaa olla arvokas tieto. Sottuli ja Alexander (alkuperäisen kohtaamisen viimeiset konkarit) muistelevat yhteistuumin että keskimmäinen lihavan silmäolennon lonkeroista ampuu vaarallisimman kuolonsäteen. Siispä kaikki kaukotaistelijat ottavat sen lonkerosilmän ensimmäiseksi kohteekseen. Se ole muuta kuin kammion ovi selälleen ja .. kammiossa ei näy yhtään mitään.

Jännityksestä pinkeät sankarimme ottavat varovasti askelia kuolemanhiljaiseen kammioon. Se paljastuukin labyrintiksi, jonka nurkkia on vain tutkittava yksi kerrallaan. Se sujuukin mainiosti, kunnes lattia pettää eturivissä marssivien Sottulin, Bronnin ja Balbinuksen alta. (Epä?)pyhä siunaus pelastaa Sottulin ja Bronnin, mutta Balbinus putoaa 30 jalkaa syvään kuiluun. Kuinka ollakaan, etsitty monsteri lipuu esiin nurkan takaa ja yllättävä tilanne tyrmää sekä Sottulin, että Quinnin hetkeksi. Loput sankarimme liikkuvat kuitenkin sukkelasti. Bronn koettelee ketteryyttään kuilun ylityksellä päätyen Belbinuksen seuraksi. Mun nirhaa keskilonkeroa vasamallaan, Vastris näyttää MVP-muuvejaan ja hauikset kimaltaen sivaltaa pahamaineisen keskilonkeron irti. Vain hetkeä myöhemmin Gertrude ilmestyy selustan varjoista ja katkaisee toisen lonkeron tikarillaan. Lihaisa mölli tokenee alkumäjäyksestä ja kohdistaa viimeisen lonkeronsa julman katseen Vastrikseen. Barbaarin keho jäykistyy, mutta flexauksen sijaan kyse onkin halvaannuttavasta taikuudesta. Gertrude saa ainoana jäljelle jääneenä lähitaistelijana kokea olennot terävät hampaat - samat hampaat jotka jo kerran väistivät Sottulin aortan vain muutamalla sentillä.

G onnistuu kuitenkin silmänräpäyksessä livahtamaan pois kontaktista, ja seurueen muut jäsenet pääsevät lataamaan iskunsa haparoivaan monsteriin. Säikähdyksellä selvinnyt Sottuli onnistuu hyppäämään kuilun yli. Gertrude nirhaa nuolella viimeistä lonkeroa, mutta Quinnin ohjukset kääntyvät olennon intensiivisen katseen alla kohti Sottulia. Taikaohjuksien horjuttama Sottuli lyö lonkerosta ohi. Terävät hampaat haparoivat turhaan Sottulin tuttua lihaa, mutta halvaannuttava säde iskee Gertruden kanveesiin.

Balbinus on onnistunut heittämään köyden ylös kuilustaan. Mun tarttuu siihen ja onnistuu Quinnin hyödyttömästä auttamisyrityksestä huolimatta vetämään sekä Bronnin, että Balbinuksen ylös. Sottuli anna kolmatta kertaa armoa, vaan lyö sulavalla liikkeellä viimeisen lonkeron irti. “Nyt se on vaan kasa hampaita”. Samalla sekunnilla Sottuli ottaa täyslaidallisen kiilletikareita, minkä jälkeen päivänsankari on silminnähden tolaltaan ja heikossa kunnossa.

Uusi rundi pyörähtää käyntiin. Quinn osuu javelinilla, mutta Jeremiaan vasama kimpoaa kovasta ihosta. Balbinus riehuu niin että panssarit repeävät. Mun ja Bronn huitovat turhaan astaloillaan. Onneks myös monsterin hyökkäys epäonnistuu kaksi kertaa peräkkäin.

Jeremias osuu varsijousella suoraan pupilliin lävistäen koko olennon. Quinn taikoo Haste:n Balbinukseen, jonka kuumeneva nuija mäjäyttää hirviötä taaksepäin hurjalla voimalla. Taian voimalla tehty jatkoisku kuitenkin kimpoaa kovasta ihosta. Sottuli upottaa miekkansa lihaan, mutta varomattomuuskaan ei auta Bronnia osumaan.

Projektiileja lentelee taas: Jeremiaan vasama kimpoaa, mutta Quinnin Javelin uppoaa. Balbinuksen nuija heilahtaa kahdesti, mutta vain ensimmäinen kopsahtaa. Sottuli ja Bronn kilpailevat säälittävyydellään, mutta Mun pesee näillä kuvainnollisesti pöytää lyömällä Pulverisoijan läheiseen seinään. Totuttuun tapaan Jeremiaan vasama kilpistyy, mutta Quinn osuu jo kolmannen kerran peräkkäin Javelinilla. Repun hihnaan sotkeutuminen pilaa Balbinuksen ensimmäisen hyökkäyksen, mutta seuraavalla heilautuksella silmähirviö räjähtää iljettäväksi mönjäksi pitkin kammionsa seiniä. Hyvää syntymäpäivää Sottuli! Kymmenen Keihään vanhin vihollinen on mennyttä.

Ansaluukusta viisastuneena loput kammion lattiapinta-alasta koputellaan läpi. Huone on tyhjä lukuunottamatta neljää salaluukkua, joiden avaamiseen tarvitaan kuitenkin erikoinen kiekkoasia. Joukkio kantaa kuitenkin silmämonsterin kaupunkiin täytettäväksi. Yläkaupungissa Mun ja Alexander kiirehtivät hankkimaan sepältä salaluukkuihin sopivaa avainta.

Kerholaiset rientävät myös kysymään muinaisvornhaimilaisesta kulttuurista kiinnostuneelta pubivelho Morrisonilta, voisiko olennon lonkeroita käyttää johonkin. Morrison kertoo silmämonsterin olevan spektaattori, jollaisen vain mahtavimmat velhot pystyvät kutsumaan toisesta ulottuvuudesta. Sellaisia on usein asetettu vartioimaan suuria aarteita, ja ne voivat pysyä tehtävässään tuhansia vuosia.

4 hevosta 20.5.

Vastaan tulee 14 kamelia, joista 7 Skandalf onnistuu nukuttamaan. Ne sidotaan karavaanin jatkoksi.